Steppausta ja alkuvoimaista tanssia

Anniina Aunola opettaa, steppiä, yhteisötaidetta ja alkuvoimaista tanssia. Hän oli nyt toista kertaa opettamassa meitä. Teimme nytkin vierailun vanhainkotiin ja jatkoimme muutenkin samoista teemoista kuin aikaisemmalla kerralla. Anniinan viikolla keskityimme omaan yhtesöömme ja aiheisiin jotka ovat kaikilla mielessä. Keskustelimme muun muassa kevään hauista. Jatkoimme samoja sarjoja joita olimme aiemmin käyneet läpi ja oli mukava huomata kehitystä tekemisessä. Viimeisenä päivänä teimme vielä itse ryhmissä lyhyehköt tanssinpätkät soveltaen oppimaamme materiaalia. Viikosta jäi hyvä fiilis ja tuntui että kaikki pääsivät taas vähän eteenpäin omassa kehityksessä.

-Elina

Tanssi-improa, anatomiaa and viewpoints

Italialaissyntyinen Georgio Convertito opetti meille 17.-20.2. anatomiasta ja viewpoints-ajattelusta ammentavaa tanssi-improa. (Erilaisia viewpointeja ovat muun muassa tempo, suunta, kesto, ihmisten väliset etäisyydet, etäisyydet lavasteisiin ja seiniin ja kattoon, arkkitehtuuri (eli millaista kuvaa liike piirtää lattiaan), topografia (tasojen käyttö)...)  Teimme erilaisia improja käyttäen hyväksi näitä elementtejä. Yksinkertaisesti sanottuna kyse on siitä, millä tavalla, kuinka nopeasti ja miten kauan esiintyjä liikkuu paikasta toiseen tilassa ja mikä hänen suhteensa on muihin esiintyjiin. Sivusimme myös hieman tilaan tulemista ja siitä poistumista. Fokus oli esiintyvässä improssa. Tavoitteena ei niinkään ollut mikään autenttinen impulssinomainen liike vaan kiinnostavat koreografiset lähtökohdat.

Viewpoints-ajattelu oli improilun taustalla mutta ei kuitenkaan ollut tämän kurssin pääpointti. Fokuksessa oli tutkia eri kehonosiamme ja niistä lähtevää liikettä. Lähdimme liikkumaan kiinnittäen huomiomme parin avulla vain ja ainoastaan esimerkiksi torsoon, jalkoihin tai selkäytimeen/selkärankaan. Ensimmäisenä päivänä tutkimme miten eri tavoin torsoa voi liikuttaa. Kokeilimme liikuttaa yläkroppaamme elastisesti ja tutkimme miten se vaikuttaa muun kropan liikkeeseen ja liikelaatuihin. Sen jälkeen tutkimme, miten tanssimme, jos torso olisi vain yksi yhtenäinen laatikko joka ei jousta.

Yhtenä päivänä tutustuimme selkäytimestä lähtevään liikkeeseen ja lopuksi otimme huomion kohteeksi jalat ja laskimme jalkaterän luut salissa olevan luurangon avulla. Teimme pareittain kiinnostavan harjoitteen; toinen tanssi keskittyen jalkoihinsa ja toinen katsoi vain yläkroppaa peittäen osan näkökentästään. Jännä huomio oli, että yläkropan liikkeen katsominen on hyvin kiinnostavaa ja vangitsevaa vaikka tanssijan itsensä huomio kiinnittyi vain jalkoihin. Tämä johtuu siitä, että yläkropan liike on tuolloin pakotonta. Yläkroppa liikkuu luontevasti jalkojen johtaessa liikettä. Georgio korostikin moneen kertaan, että pelkkä käsien heiluttelu ei tee tanssista kiinnostavaa, jos muu kroppa on kuollut. Monesti aloittelijat juuri heiluttelevat paljon käsiään ja torso ei kuitenkaan liiku tilassa. Jos torson liikkumiseen ei kiinnitetä huomiota, on liikkeen arkkitehtuuri ja topografia melko köyhää. Jos improesityksessä iskee paniikki, "keskity torson liikkumiseen tilassa... tai laita jalkoja ristiin".

"Konkreettisesti työskentely on esimerkiksi sitä, että otamme jonkin toiminnallisen osan itsestämme tarkastelun kohteeksi, vaikkapa jalkojen lihakset tai sormien luut ja nivelet. Tutkimme ensin anatomista tietoa asiasta ja sitten lähdemme tutkimaan, miten sormet toimivat, mikä on niiden liikkeen ominaistapa. Tästä kysymys laajenee siihen, miten sormet ovat yhteydessä muuhun kehoon, miten keho on yhteydessä muuhun ympäristöön, tilaan, toisiin ihmisiin ja toisiin olentoihin. Kysymme, millainen mieli kustakin osasta ja osaan liittyvästä kokonaisuudesta tulee esiin? Siis tarkkaan rajatusta konkreettisesta asiasta havainnoinnin kysymys avautuu hyvinkin laajalle. Kokemus aiheesta vaihtelee vireeltään päivittäin, mutta toiston kautta alkaa löytyä kustakin teemasta sen perusmieli, funktio ja ydin." (Myöskin SNDO:ssa opiskellut Riikka Theresa Innanen.)

Kurssi oli hyvin kiinnostava ja täydensi hyvin viewpoints opintojani nyt tanssin näkökulmasta. "Vapaa" improilu oli hauskaa, joskaan ei helppoa, koska sillä oli melko vaativat koreografiset tavoitteet. Sen ainakin opin, ettei pidä heittää asioita lavalla hukkaan ja lähteä kokoajan uuteen mukaan vaan uskaltaa kehittää liikkeellisiä ideoita pidemmälle ja antaa koreografialle mahdollisuus syntyä. Hiljaisuus on myös tärkeää, pysähtyminen ja tauot. On myös hyvä tietää, koska on hyvä hetki poistua tai jäädä taustalle ja koska on uskaltauduttava sooloon tai duettoon. Mitä vaan ei voi tehdä ja sekoilla, jos haluaa, että improesitys on katsojan näkökulmasta kiinnostava. Huomioonotettavaa on niin paljon, että itse ainakin tunnen olevani tanssi-improamisessa vasta alkeissa.

Kävin Helsingissä hiihtolomalla ja silmiin osui sattumalta Höyhentämössä vierailulla oleva esitys (Uni the Duet Redux), jossa Georgio esiintyi. Kävin kiinnostuksesta katsomassa. Se oli uusinta Riikka Theresa Innasen koreografiasta vuodelta 1996.

Tutustuin sitten esityksen innoittamana lisää Innasen filosofiaan. Tässä täydentämään tekstiäni tuosta kokemuksellisesta anatomiasta: http://www.liikekieli.com/archives/934

UNI - the Duet Redux: Giorgio Convertito & Riikka Theresa Innanen - Kuva: Akseli Kaukoranta

-Tiia

Talvitanssit osa 2

Kokkolan talvitanssit on mukava pieni tanssifestari. Maakunnan tanssiväki kokoontuu yhteen tapaamaan toisiaan ja katsomaan toistensa esityksiä. Oli mukana tietenkin muutakin porukkaa ja esiintyjiä ympäri Suomen. Oli kiva kokea festarit esiintyjän ja katsojan näkökulmasta. 

Esityksemme Roosin talolla perustui läsnäoloon ja yhdessä olemiseen yleisön kanssa ensin omana itsenä ja sen jälkeen jonkinlaisena "toisena" hahmona. Mitä pidemmälle harjoituksissa päästiin tämä hahmo ja oma itse sulautuivat lopulta henkisesti yhteen ja päästiin esiintymistä koskeviin ydinkysymyksiin. Mitä on esiintyjän esiintyjyys ja läsnäolo silloin kun roolia ei ole ja miten läsnäolo säilyy vaikka olet roolissa;  miten olla katoamatta roolin kuoren taakse?

Itselläni oli kaksi täysin erilaista hahmoa. Kummassakin hahmossa käytin samaa naamiota. Luulen, että pääsin Lauran ja Jennin ohjeiden avulla hieman lähemmäs läsnäolevaa esiintyjyttä myös naamion takana ollessa. Aiemmin olen tottunut ajattelemaan kyseistä käyttämääni naamiohahmoa enemmän visuaalisesti ikäänkuin nukkemaisena liikkuvana kuvana. Laura kehotti minua kuitenkin kokeilemaan inhimillisempää ja leikkisämpääkin lähestymistapaa ja rikkomaan naamioperinteen luomia kaavoja. 

Rakastan tehdä erilaisia visuaalisia hahmoja ja siksi tehtävänanto esitystä varten oli hyvin antoisa.  Hahmovaihtoehtoja ja erilaisia asuja oli aluksi vaikka muille jakaa, lopulta valitsin kaksi vahvinta. 

Luulen, että esitys oli myös katsojille erilainen kokemus. Harvemmin tulee esityksen aikana pideltyä esiintyjiä pitkään kädestä ja katsottua hymyillen silmiin. Esiintyjänä sain harjoitusten aikana rohkeutta luoda katsekontaktia ihmisiin ja pitää siitä pelkäämättä kiinni vilkuilematta kokoajan pois. Tosin ilman hymyä se olisi tuntunut oudolta ja hieman ylhäältäpäin tulevalta. Oli hauskaa illalla kohdata teatterilla ihmisiä, joita oli päivällä pidellyt kädestä tai silittänyt päälaelta. 

Tässä joitakin Mirka Johanssonin näyttelyn kuvia, jotka inspiroivat minua hahmoa suunnitellessani. Lisäilen vielä kuvia esityksestämme, kunhan saan niitä käsiini. 

Mirka Johansson: Esmeralda

Mirka Johansson: Etkä sitten kuolaa Arthur

Mirka Johansson: Piemonte

Muuten viikosta jäi käsiin ainakin monia uusia kundaliinijoogaharjotteita. Päivät kurssin aikana alkoivat aina 40 minuutin joogalla, ja jatkoin joogailua ahkerasti myös hiihtoloman aikana. Jooga toimii hyvänä lämppänä ennen venyttelyä tai treenejä tai sellaisenaan keskittymisharjoituksena ja kehon vetreyttäjänä. Huomasin, että kundaliinijooga piristää ja joogaharjoitusten jälkeen on helpompi keskittyä esimerkiksi kirjoittamiseen. 

Viikon aikana tutustuin myös paremmin ryhmäläisiin, joita en ole ennestään kovin hyvin tuntenut. Treenit ja yhteiset automatkat Kälviältä Kokkolaan tiivistivät porukkahenkeä. 

Esityksistä pidin myös, varsinkin Joona Halosen Straight esityksestä, Jyrki Karttusen Jeminasta ja Johanna Keinäsen standup-henkisestä hahmosta. Karttusen Jeminan odotin olevan enemmän ns. tanssia mutta se olikin melko teatterillinen. Esityksessä oli kiehtova ja sähköinen tunnelma ja Tuomas Fräntin äänimaailma oli hieno. Haluaisin mieluusti esityksen soundtrackin! 

Tässä Jeminamaista tunnelmaa 80-luvulta, yhtäläisyyttä löytyypi!  http://www.youtube.com/watch?v=m5CFJlzlGKM

Halosen Straight olikin sitten "puhdasta" virtuoositanssia.  Joskus on vaan kiva nähdä taitavia tanssijoita ja nerokkaita koreografioita, vaikka eivät ne kokemuksena niin mieleen jäisikään. 

Jeminan traileri: http://vimeo.com/47678066


-Tiia