perjantai 29. toukokuuta 2015

Päättäjäisten jälkeen
Hyvää kesää kaikille tämän keväisen päättäjäiskuvan myötä! Tanssilinjalla on hieno opiskeluvuosi takana. Lämmin kiitos kaikille ihanille tämän vuoden tanssijoidelle, opettajille ja muulle opiston väelle! Nyt kesälaitumille ja ensi syksynä taas uudet tanssit!

tiistai 26. toukokuuta 2015

Kohti päättäjäisiä

Viimeistä opiskeluviikkoa viedään, torstaina on jo päättäjäiset. Täällä opiston ympäristön vihreydessä haistaa jo kesän tulon. Haikein tunnelmin tanssimme Antinsalissa eilen viimeisen kerran tänä lukuvuonna. Tämä viikko on hyvästijättöä hienolle tämän vuoden tanssilinjalle. Tämä porukka on vuoden aikana tanssinut ja opiskellut huimalla motivaatiolla, rohkeudella ja heittäytymiskyvyllä. Kälviältä lähtee maailmalle erittäin hienoja tanssijanalkuja iso rypäs!

Elina

Viimeinen tanssitunti tällä porukalla

Opiston keväinen vehreys

maanantai 18. toukokuuta 2015

Viimeisiä viikkoja viedään..

Kesä on tuloillaan ja kansanopistovuosi Kälviällä on kohta ohitse. Kevät on mennyt kuin siivillä ja olen oppinut paljon itsestäni ja tanssimisesta viimeisen vuoden aikana, kuten varmaan suurin osa meistä. Mm. rohkeutta on tullut lisää, mutta myös uusia oivalluksia on tullut omista virheistä. Erilaiset opettajat ovat tarjonneet monipuolisesti uusia tyylejä ja tapoja tanssia ja siitä on ollut myös hyötyä pääsykokeissa. Nyt osaa katsoa kokeita hiukan erilaisin silmin. Varmasti kaikki meistä ovat saaneet paljon uusia, hyviä kokemuksia ja oivalluksia.

Pääsykokeita on ollut itse kullakin, myös ulkomailla, mutta nyt pääsykoerumba alkaa olla jo lopuillaan. Pääsykokeiden jälkeen on ollut hyvä palata treenaamaan lisää odotellen seuraavia kokeita, sillä vielä voi korjailla omia virheitään viime hetkelläkin. Ja tietenkin myös saa pitää hauskaa tanssien vuoden aikana saatujen ystävien kanssa, vaikka osa porukasta onkin jo lähtenyt omille teilleen kohti uusia tuulia.


Kirsi Oinonen piti viime viikolla nykytanssia sekä pilatesta ja viimeiset viikot kuluvat Elinan kanssa. Mutta nyt katseet kääntyvät taas kohti pääsykokeita.


- Mirka