tiistai 9. helmikuuta 2016

Talvipäivän taikaa, opetusviikon lopuksi :) Kiitos!!!





Reflexions of Identities


Mukava olla pitkästä aikaa opettamassa Kälviällä, edellisestä kerrasta on jo puoli vuotta! J

Tällä viikolla tanssilinja opiskeli yhdessä musiikkiteatterilinjalaisten kanssa. Viikon aiheena oli valmistautua ensi viikon Norjan matkaan. Opintomatka tapahtuu paikallisessa kansanopistossa Oslon lähellä. Siellä tutustumme paikalliseen kulttuuriin, ihmisiin, paikkoihin, tanssiin, musiikkiteatteriin jne. Lisäksi viikon teema on Identiteetti – erilaiset yksilöt osana yhteisöä.

Katsoimme maanantaina dokumentin postmodernin tanssintekijästä, Anna Halphrinista. 

 Hän on toiminut 1960-luvulta lähtien Pohjois-Amerikassa ja vaikuttanut lähinnä länsirannikolla. Hän työskentelee edelleen ja on yli 90-vuotias. Vierailin viime keväänä hänen luonaan ja otin osaa hänen pitämälleen tunnille. Oli upea kokemus tavata tämä tanssihistorian kirjoista tuttu hahmo livenä. Hän oli todella elinvoimaisen ja jopa ilkikurisen humoristinen tyyppi. Tunnilla toimi assistenttina apuohjaaja, joka näytti Annan pyytämät asiat mutta välillä hän loikkasi itsekin lattialle pyörimään.
Anna Halphrin on luonut vahvan uran tanssitaiteilijana muun muassa yhteisötaiteen saralla. Hän on taiteessaan tarttunut rohkeasti ajankohtaisiin poliittisiin aiheisiin kuten ihmisten väliseen rotutasa-arvoon, HIV-potilaiden oikeuksiin jne. Hänen luomiaan konsepteja on toteutettu ympäri maailmaa. Lisäksi hän on taiteellisessa työssään pureutunut terapeuttisiin aiheisiin oman sairastumisen ja paranemisprosessin myötä. Hän asuu ja toimii San Fransiscon pohjoispuolella luonnon kauniissa paikassa. Talo, jossa hän asuu ja työskentelee on hänen miehensä, maisema-arkkitehdin suunnittelema. Siellä on kaksi tanssistudiota, joista toinen on ulkona. Tässä paikassa ovat vierailleet monet tanssihistorian merkkihenkilöt. Varsinkin 70-luvulla paikka kukoisti, oli yhtenään täynnä vierailijoita ja pursusi luovaa energiaa. Edelleenkään taiteellinen toiminta ei ole menettänyt otettaan paikasta. Tällä hetkellä siellä toimii Anna Halphrinin tyttären vetämä Tamalpa Institut, jossa voi opiskella tanssi/ilmaisu opintoja, joissa painottuu terapeuttinen lähestymistapa.

 
Dokumentin pohjalta tehtävänä oli miettiä kuinka taide voi olla merkittävää yhteisössä. Ja toisaalta millaiset asiat ovat itselle yhteiskunnassa sellaisia, joiden puolesta haluaisi puhua ja toimia. Lähestyimme aihetta henkilökohtaisen tarinan kautta: Tehtävänä oli miettiä jokin tarina, tapahtuma tai aihe, joka on henkilökohtaisesti koskettanut ehkä muuttanut elämää jollain lailla. Tämä tarina tuli kiteyttää yhteen lauseeseen, jossa tiivistyi kunkin oma manifesti.

Aiheita, joiden puolesta ryhmäläiset halusivat puhua olivat muun muassa: eläinten hyvinvointi, luonnon suojelu, hyvinvointi parisuhteessa sekä sukupuolten välinen tasa-arvo.
Lopuksi askartelimme iskulauseista omat panderollit.


 
kuvat Anni Rissanen