keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Tanssitaidelinjalle kevääksi 2017


Kuva Adina Autio (kuvassa Wilma, joka opiskeli tanssitaidelinjalla 2015-16)

Kevään mittaiselle tanssitaidelinjalle on haku avoinna 9.12. asti! Jos haluat valmistautua perusteellisesti tanssin ammattikoulutusten pääsykokeisiin tai yksinkertaisesti heittäytyä intensiivisesti tanssin maailmaan keväällä 2017 niin Kälviä on sinun paikkasi. 

Keski-Pohjanmaan kansanopiston kevätlukukauden mittaisella tanssitaidelinjalla voit kehittää taitojasi tanssijana ja syventää tietämystäsi tanssin kentästä. Opinnot auttavat valmistautumaan tanssin ammattikoulutuksien pääsykokeisiin, mutta sopivat myös kaikille, jotka haluavat viettää intensiivisen kevään tanssin parissa. Opinnot vahvistavat opiskelijan tanssiteknistä osaamista, luovuuden esiintuloa, liikkeeseen heittäytymistä sekä herättelee omaa taiteellista ajattelua. Opetus tarjoaa kevään aikana kattavan kuvan siitä, mitä tanssi ja tanssin koulutus on nykypäivänä Suomessa ja ulkomailla.
Kevään aikana tutustutaan tanssijan työhön tehden kaksi produktiota. Työstetään ohjatusti oma soolo sekä esiinnytään ammattikoreografin tekemässä ryhmäteoksessa.
Koulutus antaa eväitä oman tien löytämiseksi ja omien tavoitteiden kirkastamiseksi myös alasta riippumatta. Omaa elämää, elämäntilannetta ja omaa itseä kehitetään kokonaisvaltaisesti läpi koko kevään taideaineiden lisäksi oman opintopolun sekä hyvinvoinnin ja liikunnan opintojaksoilla. Opetus on monipuolista ja korkealaatuista. Tanssin opettajina on laaja kaarti alansa huippuja, jotka toimivat aktiivisesti tanssin kentällä niin Suomessa kuin ulkomailla. Keväällä opettaa muun muassa Sonya Lindfors, Giorgio Convertito, Anni Rissanen ja Elina Hauta-aho. Opettajat tuovat mukanaan uusimman tiedon, ja heidän opastuksellaan tulet kokemaan taidetanssin nykyvirtaukset.

Edellisten ryhmien opintomatkoista ja tanssilinjalla opiskelusta voit lukea blogeistamme: http://www.sharedvisions.blogspot.com
http://www.tanssilinjanblogi.blogspot.fi/
Linja on tarkoitettu kaikille tanssista kiinnostuneille ja erityisesti tanssin ammattiopintoihin tähtääville.

Hakuaika päättyy 9.12.2016
Täytä hakulomake osoitteessa www.kpedu.fi/kansanopisto

Linjan vastuuopettajana toimii tanssinopettaja Elina Hauta-aho: elina.hautaaho@gmail.com
Elinalle voit laittaa sähköpostia ja kysyä opetukseen liittyvistä asioista
Käytännön asiat: Seija Prittinen, puh. 0408085035 seija.prittinen@kpedu.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti