keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Repetitions

Kati Raatikainen tuli tekemään meille produktion, jonka esitimme koulun auditoriossa keskiviikkona 9.12.2015. Meillä oli seitsemän päivää aikaa tehdä produktiota. 

Produktion tarkoituksena oli, että pääsemme esiintymään ja samalla tutustumaan produktion tekemiseen. Aikaa oli vähän, joten meidän piti olla tehokkaita ja keskittyneitä.

Katilla oli selvä visio produktiosta ja siitä, mitä hän siihen halusi. Saimme ennakkotehtäväksi mm. ”kiinnittää huomiota omaan keholliseen olemiseen ja liikemalleihin ihan arkitilanteissa ja tanssitunnilla”. Lähdimme työstämään produktiota oman liikehistoriamme pohjalta. Kati ohjasi ja kannusti meitä lempeästi eteenpäin koko työprosessin ajan.

Kati Raatikainen suunnitteli, ohjasi ja toteutti produktiomme Repetitions. Markku Essel vastasi produktion musiikista ja äänistä. Me tanssijat pääsimme esiintymään sekä luomaan liikemateriaalit esitykseen.

Mahtavat kaksi viikkoa ihanan työryhmän kanssa. Oli tosi mukavaa. Kiitos! <3 <3 


Rakkaudella

Marisa

maanantai 23. marraskuuta 2015

                                    - Syksy etenee ja niin myös opinnot -                                             23.11.2015




         Seuraavaksi vuorossa Giorgion Convertiton 2 viikkoa.  Teimme kivoja ja erittäin luovia tehtäviä Giorgion tunneilla. Ne todella auttoivat ymmärtämään koreografian rakentamista ja sitä, ettei se ole niin kauhean iso & vaikea asia, mitä olin luullut aiemmin. Pitää vain aloittaa ja käyttää mielikuvitustaan. 


         Vaikeimpia tehtäviä olivat tehtävät, joissa piti luoda koreografiaa ilman suunnittelua - vain liikkumalla pysähtymättä ja ajattelematta sen enempää - uskokaa tai älkää se on todella vaikeaa.. Niin ja sitten tällaisen koreografian muistaminen on vielä toinen juttu.

Tällä viikolla esitimme tuotoksiamme vähän väliä, niiden ei tarvinnut eikä kuulunut olla valmiita ja se oli helpotus. Esityksissä sai myös käyttää esineitä, asusteita taikka täysin eri esiintymistilaa. Unohtamatta musiikkia, joka sai itse valita tai olla käyttämättä lainkaan. 

Paineet alkavat pikkuhiljaa näkyä väsymyksen, turhautumisen ja sairastumisien johdosta. Eteenpäin mennään siitä huolimatta ,ja tällä viikolla (vk 47) keskitytään omien soolojen kehittämiseen. Alkuviikolla lähinnä kokeilimme kukin erilaisia tyylejä ja musiikkeja. Loppuviikosta keskityimme hiomaan ja muistamaan koreografiaa, kukin omaansa. Palautteita jaettiin puolin toisin ja esityksiä myös kuvattiin. Tunnelma oli jännittynyt ja samaan aikaan innostunut. 

Sitten esityspäivään. Paikaksi valittiin äänestyksellä auditorio, koska tunnelma olisi siellä juhlallisempi kuin Antinsalissa. Kaikki esiintyjät olivat panostaneet sooloihinsa 110% ja oli makeaa nähdä kaikki laittautuneina. Onhan se ihan eri juttu, kun Antinsalin treeneissä verkkareissa ilman meikkiä. :D Esitykset menivät upeasti, oli ilo seurata niitä, sillä kaikki olivat niin hienoja ja uniikkeja. 

Näihin 2 viikkoon on mahtunut paljon kaikkea. Onkin ihanaa, että seuraavalla viikolla ei tarvitse loihtia koreografioita vaan voi vain tehdä mitä sanotaan. :D 


Tästä on hyvä jatkaa! 

Terkuin, Suvi <3

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kurssilaisena tanssilinjalla

JAZZTANSSI, BALETTI JA KEHONHUOLTO-KURSSI 2.-4.11.2015

Kolmen päivän tiiviskurssi oli kerrassaan ihana! Useamman vuoden olen haaveillut opiskelemisesta Keski-Pohjanmaan kansanopistossa ja viime vuonna viimeksi kyselin tanssilinjan opinnoista. Päätin vielä odottaa jonkin aikaa, koska neljäs poikani oli vielä niin pieni. Syksyllä ilokseni huomasin, että opistolla oli tarjolla myös tiiviskursseja. Tämä oli minulle oiva mahdollisuus kehittää itseäni ja osaamistani tanssin saralla, ilman että olen kokopäiväopiskelija.
Balettia olen tanssinut vähiten, mutta nyt tuli rutkasti uutta tietoa ja liikemateriaalia. Ensimmäinen päivä oli oikeaa shokkihoitoa tangolla ja sain tosissani tuskan hiki otsallani keskittyä, että pysyn mukana J  Toisena ja kolmantena päivänä tunsin jo itseni balleriinaksi ja kehitys oli mielestäni huikeaa.  Jazztanssissa olin enemmän mukavuusalueellani ja diagonaaliharjoitukset olivat mieleeni. Kurssi oli kaikkinensa hyvin monipuolinen ja innostava.  Kehonhuoltotunnit päivän lopuksi olivat mukavia rauhoittumisen hetkiä.
Kiitos siis ihanalle ja ammattitaitoiselle opettajalle  Jaana Kovaselle  sekä kanssatanssijoille. Oli ilo tutustua teihin kaikkiin J Joulukuun tiiviskurssille olen innolla tulossa taas mukaan!

Terkuin

Kaisu Sarkkinen , 37-vuotias kotiäiti Kalajoelta

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Syysterveisiä Kälviältä


Talvi on tuloillaan ja tanssilinjalaisten keskuudessa se on huomattu kylmästä tanssimatosta jalkojen alla, sekä pakkaslukemista lämpömittareissa. 
Jaana Kovasen kanssa vietetyn ajan jälkeen oli Iiris Raipalan vuoro astua kuvioihin. Iiriksen seurassa teimme joogaa ja kontakti-improvisaatiota. Itse en ollut alkuviikosta paikalla terveydellisistä syistä, mutta vähemmälläkin opetusmäärällä kerkesin jo kontakti-improvisaatiosta innostua. Itse en ole niin verbaalisesti lahjakas saatikaan 110% tietoinen miten kuvailla kontakti-improvisaatiota omin sanoin, joten joudun lainaamaan Wikipedialta pienen sitaatin. Niin uusi tuttavuus kontakti-impro minulle on.

"Kontakti-improvisaatio on eräs uuden tanssin muoto, jossa improvisoinnilla on tärkeä rooli. Tanssijat pitävät yllä kontaktia eri ruumiinosien välityksellä, ja vaikuttavat toistensa liikkeisiin ja asentoihin vapaasti vaihtelemalla painon jakautumista ja kontaktipintoja."

TÄSTÄ klikkaamalla pääset lukemaan lisää kontakti-improvisaatiosta.


Teimme paljon paritehtäviä Iiriksen tunneilla ja niihin sisältyi muunmuassa tehtäviä joissa piti liikkua toisen kehoa pitkin joko liukuvalla tai rullaavalla liikkeellä, antaa vuorotellen painoa parille ja parin kanssa kontaktissa liikkuen jatkuvasti virtaavassa liikkeessä.
Kaikkea aikaa emme kuitenkaan käyttäneet pelkkään kontakti-improon, vaan tanssimme myös improvisoiden vaihdellen 1-3 hengen porukoissa.
Niiden lisäksi myös pääsimme kokeilemaan joogaa joka oli paljon raskaampaa mitä olin odottanut, mutta se selvästi auttoi. Hieroimme myös toistemme hartioita, sekä selkälihaksia ja loppuviikosta meillä oli myös balettitunti jolle myös opettajamme pääsi osallistumaan.

Seuraavana opettajanamme toimi Elina Hauta-Aho joka toimii myös toisena vastuuopettajanamme. Maanantaina Elinan opetuksessa opettelimme uusia liikkeitä, kehonhuollossa venyttelimme ja hieroimme parejamme, katsoimme tanssivideoita, harjoittelimme uusia koreografioita ja hioimme vanhempia, liikuimme eri tavoilla lattian poikki ja tanssimme soolona, duona tai triona improvisoiden.
Tiistain ohjelmaan kuului muunmuassa "soitin"-harjoitus, missä liikuimme ryhmissä samalla kuvitellen olevamme soitin, joka tuottaa ääntä liikkumalla. Joku soittimen osista soitti esimerkiksi rytmiä tahdikkain tanssiliikkein, joku oli virtaavalla liikkeellä liikkuen esimerkiksi viulu tai jokin muu kaunis- ja herkkä-ääninen soitin. Joku taas ilmaisi suurilla liikkeillä olevansa jokin mahtipontinen soitin ja kaikki nämä "soittimet" liikkuivat yhdessä ja ottivat impulsseja toisiltaan olemalla kontaktissa toisiinsa. Toisinaan soittimet soittivat hiljaa, toisinaan lujaa, ehkä jopa pysähtyivät kokonaan. Välillä joku soittimista soitti soolona ja toiset soittimet ehkä vahvistivat hiljaa pienillä liikkeillä sooloa esittävää soitinta tai olivat täysin vaiti.


Keskustelimme opolla tulevista produktioista, keikoista, tunneista, opettajista ja keväällä edessä olevasta opintomatkasta Norjaan.
Teimme myös keskustelu-harjoitusta, josta itse pidän kovasti, koska siinä saamme heittäytyä ja tehdä mitä ensimmäisenä mieleen juolahtaa ilman suurempia rajoitteita. Kyseisessä harjoituksessa "keskustelemme" äänettä pareittain tai ryhmässä liikkeellä. Liike voi olla aivan mikä tahansa, tanssillinen tai ei, pääasia että ääntä ei tuoteta vaan keskustelu muiden kanssa tapahtuu keholla. Harjoituksen alussa jokainen liikkui yksitellen vuorollaan ja pikkuhiljaa keskustelu muuttui niin, että kaikki voivat puhua samaan aikaan. Liikkeet voivat kestää pitkään tai olla vaikkapa yksi pieni askel sivulle.


Keskiviikkona meillä oli myös DO IT, eli koulun sisäinen tapahtuma jossa jokainen linja esittää ja kertoo mitä olemme lähiaikoina opiskelleet ja tehneet. Me esitimme kaksi Jaana Kovasen kehittämää koreografiaa ja kerroimme mitä olemme lähiaikoina tunneilla tehneet, kuten kaikki muutkin linjat. Virtaset näyttivät videon ja lauloivat, mutta muilla linjoilla ei ollut esityksiä. Saimme nauttia myös muutamista opiskelijoiden itse kehittämistä laulu-, piano- ja tanssiesityksistä.
Näistä kahdesta viikosta jäi erittäin hyvä fiilis ja näin on hyvä jatkaa viikonlopulle!

- Emilia

torstai 1. lokakuuta 2015

Joo no siis 4 viikkoa tässä menny nyt kun viikmeksi tänne joku kirjoitti, mun piti jo kirjoitta 2 viikko sitten mutta se vaan jäi. Mutta Annin viikon jälkeen meillä oli 2 viikkoa Elinan kanssa, tuli tanssittua nykytanssia, jazzia, improvisaatiota ja meillä oli myös kehonhuoltoa. Nautin tosi paljon Elinan kahesta viikosta, oli tosi kivaa. Nykytanssissa tehtiin paljon lattiarullauksia ja svingejä. Tehttin myös yks sarja jota harkattiin vähän enemmän, ja se näytettiin sit koulun semmosessa DO IT jutussa!

Elinan jälkeen kävi Antti Lähdesmäki, hän piti meille kinesiologiaa ja streettiä. Oli tosi kiva saada tanssia vähän streettiä. Antti oli tosi hyvä ja kiva opettaja, meillä oli tosi hauskaa tuneilla! Tosi inspiroiva myös!

Nämä kaksi viikkoa meillä on ollu Jaana Kovanen opettamassa! Meillä on ollu nykyä, jazzia, balettia ja kehonhuoltoa. Meillä oli tänään viimeinen tunti Jaanan kanssa ja pakko myöntää että olen ihan poikki. Jaanalla oli tosi kivoja sarjoja, ja just hyvin haasteita. Jäi kyllä tosi hyvä fiilis pälle näistä kahesta viikosta!



Terveisin
Wilma 

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Tanssilinjan kuulumisia

Työn touhussa.
Tanssilinjalaiset 2015-16
Kuvat Anni Rissanen
Meillä on täällä tanssilinjalla jo kolmas viikko alkanut ja olemme saaneet kokea jo paljon uutta. Ensimmäisenä viikkona tutustuimme koko opiston oppilaisiin ja henkilökuntaan erilaisten tutustumisleikkien avulla sekä omiin linjalaisiimme myös ryhmässämme. Saimme myös ensimmäisen lukujärjestyksen, kävimme yksilökeskustelussa ja tutustuimme tuleviin tapahtumiin ,mitä vuoden aikana on luvassa.Viikon lopussa olimme jo saaneet hyvän tuntuman ihmisiin, jotka ovat matkassamme tämän kansanopisto vuoden aikana.
    
Toisella viikolla oli hyvä aloittaa treenit tutussa ympäristössä. Ensimmäisenä opettajanamme oli tanssilinjan toinen vastaavaopettaja Anni Rissanen. Anni opetti meille nykytanssia, kehonhuoltoa,tanssitietoa, portfolioa ja opoa. Anni viikko oli oikein ihana ja antoisa. Nykytanssissa opettelimme liikkeen virtaavuutta erilaisilla harjoitteilla,teimme paljon parityöskentelyä, lattianpoikki kulkevia sarjoja ja tanssisarjaa. Anni oli hyvä opettamaan ja auttoi kaikkia tarvitsemallaan tavalla. Itselleni erityisesti lattiasarjat olivat hyvin mieluisia.  Tutustuimme Annin kanssa eri koreografeihin ja katsoimme erilaisia teoksia ja yhden elokuvankin.  Nautin hyvin valtavasti Annin opetuksesta ja huomasin heti olevani ammattitaitoisessa opetuksessa. 
    
Torstaina saimme tanssia myös balettia  Raija Ilon kanssa. Kävimme läpi paljon perusasioita niin tangolla, keskilattialla kuin salin poikkikin.Saimme hyvin laadukasta opetusta ja paljon hyviä vinkkejä ja korjauksia oman suoritukseensa. Erityisesti pidin siitä,että kehon asentoa korjailtiin niin ettei se kuluta kehoamm turhaan, mikä on tanssijalle erityisen tärkeää! Saamme nauttia Raijan opetuksesta koko vuoden, sillä Raija käy meillä joka torstai pitämässä balettia. Itse olen ainakin hyvin innoissani, sillä baletti on hyvä tuki jokaiselle tanssilajille ja muutenkin oikein ihana laji!
     Seuraavat kaksi viikkoa meillä on opettamassa linjamme toinen vastaava opettaja Elina Hauta-aho. Saamme opiskella mm.jazzia, nykytanssia, improvisaatiota ja kehonhuoltoa. Parin päivän jälkeen voin sanoa olevani hyvin innoissani ja odottavan seuraavia tunteja malttamattomana!

Ihanaa syksyä kaikille,
Ella